Pääkirjoitukset POHJOLAN SANOMAT

19.5. Junaliikenne uuteen nousuun Kun Islannissa tulivuori syytää ilmaan tuhkaa, ja estää ainakin ajoittain lentoliikenteen sujumisen normaalilla tavalla, niin sen luulisi avaavan uusia mahdollisuuksia rautatieliikenteen kehittämiseen. Yöjunassa lentokiellon aikana näyttikin hetken kuin muutos olisi tapahtumassa. Junan täydessä ravintolavaunussa pussihousuinen haitarimies laulatti matkustavaisia, ja tunnelma oli lupsakka kuin aikoinaan Lentävässä kalakukossa. Tunnelman paraneminen johtui ilmeisesti siitä, että viihdyttämisestä huolehti joku omaan piikkinsä, ja ihmiset muutenkin hetkeksi luopuivat turhasta kiireestä ja malttoivat nauttia matkustamisesta. Sen sijaan rautatieliikenteestä vastaavan monopoliyhtiön VR:n toimet eivät vastaa ihmisten odotuksia. Yhtiö on koko ajan hilannut matkalippujen hintoja ylös, kun taas palvelu on monessa suhteessa mennyt toiseen suuntaan. Rautatieasemalle ei yleisö enää voi soittaa, nettipalvelu horjuu ja puhelinmyynnissä palvelua saa odottaa usein hermostumiseen asti. Kun vielä talvella lumisade sotki raideliikennettä, ja keväällä routa runteli raiteita aiheuttaen myöhästymisiä, niin VR:n toiminta ei saa matkustavaisilta myötätuntoa. Siksi rautatieliikenteen kilpailun avaamista pohtineen työryhmän ehdotuksia kannattaa harkita ainakin periaatteessa. Hyvin toteutettuna kilpailutus voisi säästää julkisia menoja, alentaa lippujen matkustajahintoja, lisätä liikenteen tarjontaa, parantaa palvelutasoa ja myös vähentää liikenteen kokonaispäästöjä. Näin ainakin työryhmä uskoo. Periaatteessa usko kilpailun autuuteen voi olla vankka, mutta ainakin katsottaessa maailmaa pohjoisen vinkkelistä on nähtävissä myös epävarmuustekijöitä. Saattaa olla, että kilpailutus olisi etu myös junamatkustajille siellä, missä kilpailutukseen aiotaan ensimmäisenä mennä eli pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä. Sinne riittäisi varmaan halukkaita liikennöitsijöitäkin myös raiteille poimimaan rusinat pullasta. Eri asia on, kuka suostuisi jatkamaan junaliikennettä huonosti kannattavilla, jopa kannattamattomilla rataosuuksilla. VR:hän on jo omalta osaltaan lopettanut tällaisia osuuksia, vaikka sillä valtion omistamana yhtiönä luulisi olevan myös jonkinlaisia yhteiskunnallisia velvoitteita. Niistä velvoitteista tuskin välittävät tulevaisuudessakaan yhtiöt, jotka voittavat kilpailuttamisessa. Oma ongelmansa on radanpito, joka nykyisin on ratahallintokeskuksen tehtäviä. Toki infrastruktuurin pitäminen valtion hoidossa lienee järkevää tulevaisuudessakin. Sen sijaan pitäisi keskustella nyt siitä, miten kustannukset jaetaan, etteivät voitot jäisi liikennettä hoitaville yhtiöille ja rataverkon ylläpidosta aiheutuvat tappiot veronmaksajille. Liikenneyhteyksistä puhuttaessa on aina kyse myös siitä, halutaanko koko maa pitää asuttuna. Raideliikenteen mahdollinen kilpailuttaminen ei saa johtaa siihen, että liikenne keskittyisi vain etelän kasvukeskuksiin, mikä auttamattomasti johtaisi yhä kiihtyvään muuttoliikkeeseen. Kun normaali henkilöliikenne pohjoiseen vähenisi ja rataverkosto rappeutuisi, niin Lappiin lomalle matkailevatkaan eivät enää astuisi junaan. Tavaraliikenteessähän kilpailu on jo mahdollista, mutta hinkua kuljettamistarjousten tekemiseen ei tunnu olevan. Junaliikennettä on syytä kehittää myös ympäristöllisistä syistä. Siksi valtion pitää laittaa esimerkiksi Pohjanmaan rata kuntoon mahdollisimman nopeasti, jotta sekä henkilö- että tavaraliikenne Pohjois-Suomeen sujuisi kitkatta. Vaikka kilpailuttaminen tuntuu nyt olevan taikasana, jolla kaikki ongelmat uskotaan selvitettävän, niin henkilöliikenteen kilpailuttamista rautateillä on vielä syytä pohtia kaikessa rauhassa.