SUOMEN RAUTATIEMATKUSTAJAT RY.                    TOIMINTASUUNNITELMA 2010          2009             

 

 
Kuva: Jarkko Voutilainen

 

          1. Yleistä

         

          Yhdistyksen tarkoituksena on

          -    toimia rautatiematkustajien (kahden kiskon varassa tapahtuvan joukkoliikenteen käyttäjien) etujen ja oikeuksien ajajana,

          -    koota rautatiematkustamisesta kiinnostuneet tahot toimimaan etujensa puolesta,

          -    valvoa vapaan kansalaistoiminnan keinoin rautatiematkustajien etuja yhteiskunnassa ja markkinoilla ja

          -    toimia rautatiematkustuksen suosion kasvattamiseksi ja palvelutason parantamiseksi.

         

          Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys 

          -    vaikuttaa rautatiematkustusta koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön sekä rautatiematkustuksen suosioon ja palvelutasoon tekemällä esityksiä ja aloitteita sekä antamalla lausuntoja,

          -    järjestää seminaareja ja kokouksia,

          -    harjoittaa tiedotus-, tutkimus- ja julkaisutoimintaa,

          -    järjestää opintomatkoja jäsenilleen ja

-        voi olla jäsenenä sen tavoitteita edistävissä kotimaisissa ja kansainvälisissä yhteisöissä ja elimissä.  

 

Tavoitteena on kasvattaa jäsenmäärää näkyvyyttämme lisäämällä muutoinkin kuin omilla internetsivuilla ja siten lisätä yhdistyksen painoarvoa raideliikenteeseen liittyvässä päätöksenteossa. Käytetään hyväksi muun muassa erilaisia rautatiematkustukseen liittyviä tilanteita ja henkilökohtaisia kontakteja.        

 

          2. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen

 

Annetaan lausuntoja ja kannanottoja viranomaisille sekä laaditaan yleisölle suunnattuja kannanottoja. Tällä kaudella seurataan erityisesti henkilöjunaliikenteen kilpailuttamista selvittävien työryhmien työtä ja valmistellaan esitystä myöhästymiskorvausten kehittämiseksi.

 

Hallituksen jäsenet laativat myös kirjoituksia tiedotusvälineisiin.    

         

          3. Seminaarit ja kokoukset

 

Pidetään sääntömääräinen yhdistyksen kokous.

 

          4. Tiedotus- ym. toiminta                

 

Kehitetään yhdistyksen verkkosivuja edelleen ja jatketaan jäsentiedotteiden toimittamista.

 

          5. Opintomatkat

 

Ei ole suunnitteilla.

 

          6. Yhteistoiminta

 

Jatketaan toimintaa European Passengers’ Federation- järjestössä (EPF) ja tehdään yhteistyötä muiden alan järjestöjen kanssa sekä kotimaassa että ulkomailla. Harkinnan mukaan myös liitytään järjestöihin, joiden kanssa yhteistyötä tehdään. 

 

          Kemijärvellä huhtikuun 27. päivänä 2010

         

          SUOMEN RAUTATIEMATKUSTAJAT RY.

          HALLITUS